25. elokuuta 2011

Uusi kausi!

Kesäloman jälkeen Grexin harjotuskausi pärähti käyntiin 4.8. Sibelius-lukiolla. Oli ihana nähdä kavereita taas ja tietysti laulaa. Meillä onkin tällä kaudella vaikka mitä tiedossa. Ite ainakin odotan kaikkea jännityksellä ja innolla.

Syksyn ensimmäinen keikka: Art goes Kapakka! 18.8.
Tapahtuma avattiin niin, että joku miljoona kuoroa keräänty yhdessä laulamaan Tuomiokirkon portaille. Grexillä oli myös omat keikat Baker´sissa ja le Bonkissa. Laulettiin mm. Hide and seek, Come together (soolo: Metti Seppälä), Aamu ja El dia que me quieras (soolo: Sampo Martikainen). Meillä oli hauskaa ja yleisöllä näytti olevan myös. Siitä sitte jatkoille Bottalle kuorokansan kanssa. Kiitos AGK!

Pari kokoustakin ehdittiin pitää viime maanantaina. Keskusteltiin muun muassa Synttäreistämme. Muistutan taas, että tämä vuosi juhlitaan 20-VUOTIASTA GREXIÄ.

Tänään, koska on torstai, ois taas treenit. Lauletaan juhlavuosikonsertin ohjelmistoa ja biisejä  Kaartin kiertueelle. Joo, Grex lähtee tosiaan Puolustusvoimien tattoo 2011 -kiertueelle. Viis keikkaa Suomen eri paikkakunnilla. Lavalla eri soittokuntia, solistit Antti Tuisku, Jaakko Ryhänen ja Saara Aalto, ja tietenkin me! Ensimmäinen konsertti 6.9. Kouvolan jäähallissa, viimeinen konsertti 16.9. Helsingin jäähallissa. Tuu kuuntelemaan ja kato lisätietoja osotteesta www.tattoo.fi

Grex, nähään tänään. Muut, tavataan keikoilla!

Kaisa Pudas  (Grex Musicuksen varajohtaja, eli varaMarjukka)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti